Kilpailu pitää timmissä kunnossa

Kilpailuvirasto täytti eilen 20 vuotta ja järjesti juhlaseminaarin, jossa katsottiin sekä taakse- että eteenpäin.

Kilpailu voidaan nähdä tieteen analogiana. Eri toimijat esittävät hypoteeseja ja testaavat niitä. Huonommat hypoteesit eivät pitemmän päälle pärjää ja katoavat pois. Tiede kehittyy, näin myös talous.

Aikaisemmin Suomessa monet asiat sovittiin kaverien kesken. Toisaalta Suomi on niin paljon riippuvainen viennistä, että avoimet markkinat ovat meille välttämättömät. Kilpailulta suojatut alat eivät kehity. Suomi sijoittuu kuudenneksi globaalissa kilpailukykyvertailussa. Tilanne on parempi kuin huono, mutta ei silti paras mahdollinen.

Olin kansanedustajavuosina kerran tutustumassa suomalaiseen huipputeknologian yritykseen, joka toimii globaaleilla markkinoilla. Eräs Vaisala Oy:n kärkituotteista on säähavaintopallojen mukanaan nostama sondipaketti. Englannissa tätä oli pidetty sotilasteknologiana, jota pitää suojella kilpailulta. He luopuivat tästä näkemyksestä vasta siinä vaiheessa, kun Vaisalan sondi painoi toistasataa grammaa ja englantilainen versio yhdeksän kiloa.

Kaikki poliitikot eivät kuitenkaan painota kilpailua, vaan asettavat työpaikkojen säilymisen sen edelle. Tämä siis tarkoittaa, että palvelun tai tuotteen tuottamiseen käytetään enemmän resursseja kuin mitä olisi tarpeen. Kustannuksen kantavat veronmaksajat ja luonto.

Kuntien yritystoiminta on tällaista työpaikkojen suojelua. Esimerkiksi Helsinki omistaa bussiyhtiön, joka tekee jatkuvasti tappiota. Kaupungin olisi järkevämpää myydä firma pois niin kauan kuin sille löytyy ostaja. Ei kunnan tehtävänä ole kilpailla avoimilla markkinoilla yksityisten kanssa.

Vapaassa markkinataloudessa syntyy kartelleja, koska ne ovat osallisille hyödyllisiä. Kuluttajille ne taas tuottavat vahinkoa. Siksi markkinatalous tarvitsee vahtikoiria, jotka estävät hintojen sopimista ja hallitsevan markkina-aseman väärinkäyttöä. Kilpailuvirastoa arvostetaan sen valppauden vuoksi.

Suurin aukko lainsäädännössä on julkisten hankintojen kohdalla. Viranomaisvalvontaa ei käytännössä ole, eikä työ- ja elinkeinoministeriö pidä sitä tarpeellisena – toisin kuin esimerkiksi valtiovarainministeriö. Mahdollisuus hakea oikeutta on jätetty vain asianosaisille, siis sellaisille toimijoille, jotka olisivat itse voineet tehdä tarjouksen.

Suurin kilpailuttamatta toteutettu julkinen hankinta on erikoislääkärijohtoinen sairaanhoito eli sairaanhoitopiirien palvelut kunnille. Tämä aiheuttaa kunnille lisäkustannuksia, minkä näkee jo siitäkin, että palvelujen hinnat vaihtelevat piireittäin. Jotkut palvelut olisi edullisinta ostaa yksityissektorilta.

Haitat eivät rajoitu taloudellisiin. Toimivat markkinat johtaisivat siihen, että jotkut operaatiot keskittyisivät sairaanhoitopiireihin, joissa ne osataan parhaiten. Se, mikä on suuressa piirissä rutiinia, voi pienessä olla harvinainen tapaus. Tämä lisää hoitovirheitä; niitä syntyy moninkertaisesti pienissä sairaanhoitopiireissä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on patistanut kuntia tilaamaan tarvitsemansa laboratoriotutkimukset omalta sairaanhoitopiiriltään, kilpailuttamatta. Jotkut kunnat ovat tästä huolimatta ulkoistaneet laboratorionsa. Uudellamaalla on saatu kilpailuista vertailutietoa: HUS on tehnyt 30-40 prosenttia kalliimpia tarjouksia kuin yksityiset laboratoriot.

Espoossa sosiaali- ja terveyslautakunta olisi halunnut kilpailuttaa ulkoa hankittavat laboratoriopalvelut, mutta kaupunginhallitus ajoi läpi koko näytteenoton ja laboratoriotoiminnan siirtämisen HUSLABille. Tässä yhteydessä kävi myös ilmi, että kunnallisvalituksella ei pääse kiinni hankintalain oletettuun rikkomiseen; se jätetään tutkimatta. Tulipahan selvitettyä sekin.

Valtion tukemasta asuntotuotannosta osa tehdään yhä neuvottelu-urakoina, vaikka kilpailutettu osuus on kasvanut. Näin ei saisi menetellä, koska valtiontakaus korkotukilainalle tarkoittaa, että valtio on pahan päivän tullen rahoittamassa miltei koko hankinnan. Ja juuri tämä ominaisuus tekee yksityisenkin yrityksen suorittamasta hankinnasta julkista hankintaa.

On syytä kummastella, miksi työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, ettei ongelmia ole ja sen ei tarvitse järjestää toimivaa mekanismia julkisten hankintojen kilpailuttamista valvomaan.